Award - ratkaistu!
Osallistuneet:
Ainis, Takkuturkki
Dee, Nurkka
Sussa, Fancy
Heidi, Hondatar
Anni, Sudenkorento
SaQe, Sopukka
Jore, JiiÄn
Hiswa, Ikiliekki
Snowkimura, Pohjoinen
Voittajat, läpyskän saa (tietenkin) ottaa sivuilleen, mutta lataathan kuvan omalle sivutilallesi - ja linkität mielellään takaisin tänne. :3
1. palkinto (klik): Sopukka
Siis vau! Sopukka on niitä sivuja, joita ei oikeastaan voisi edes arvostella. :D Ulkoasu on silmiä hivelevän kaunis, mutta kuitenkin helppokäyttöinen ja etenkin eri osioiden alakategorioita mainostavat animaatiokoirat hymyilyttävät. Sisältöä on paljon ja se on täälläkin hyvin taidepainotteista. Ei ole vaikea nähdä miksi; kuvat ovat uskomattoman kauniita ja huolella tehtyjä ja jääkarhusarjakuva on piristävää vaihtelua niihin ainaisiin koiriin! Kyllä siis kelpaa esitellä~ :3 Ylläpitäjästä ja sivuistakin on kerrottu, sekä kävijöille löytyy niin tekemistä ja kilpailuja, kuin myös mahdollisuus tilata piirroksia ja unensieppaajia. Sopukka on kaikin puolin täydellinen, vakuuttava ja mieleenpainuva kokonaisuus, jonne ei voi olla palaamatta uudelleen!
2. palkinto (klik): Pohjoinen
Sanotaan alkuun, että sivuston ulkoasu on suorastaan hellyttävän suloinen! Myös Pohjoisen tapauksessa kaunis kuva houkuttelee hipsimään heti gallerian puolelle. Taidetta on paljon ja se on melkein liiankin kaunista katseltavaa, aiheuttaen reaktion en-voi-lopettaa-sivujen-selailua. Taidepainotus on suuri (tässä tapauksessa ainoastaan positiivista! c:), mutta ylläpitäjän esittely ja sivuinfo ovat myös kunnossa. Kävijöillekin löytyy mm. kopioitavaa ja pientä tekemistä. Sivusto on pienessä vaatimattomuudessaankin hyvin vakuuttava, mitään ei puutu ja ns. "extraa" on hillitysti. Pohjoinen erottuu taidesivujen joukosta edukseen ja takaisin on palattava ainakin tutkimaan uusia kuvia!
3. palkinto (klik): Takkuturkki
Kaikin puolin soma ja omasta mielestäni melko vaatimaton sivusto. Mutta niinhän sitä sanotaan, että vaatimattomuus kaunistaa, ja Takkuturkki on siitä kyllä ihan konkreettinen esimerkki! Lay out on siisti ja selkeä ja sen kaunis kuva houkuttelee kurkistamaan heti galleriaan. Piirroksia ja muita töitä löytyykin paljon eikä Ainiksen piirustustyylistä kerta kaikkiaan voi sanoa mitään negatiivista! :D Taiteen lisäksi sisältöä löytyy suht koht niukasti, mikä ei Takkuturkin kaltaisten taidesivujen kohdalla kuitenkaan ole ongelma. Sivuilta löytyy silti tietoa ylläpitäjästä ja sivuista, linkkejä sekä pari kilpailua kävijöille. Mieleenpainuva sivusto, jonne valtaosa kävijöistä varmasti palaa uudelleen!
4. sija, extrapalkinto (klik): Nurkka
Ensimmäiseksi sanottakoon, että Nurkasta löytyy valtavasti.. kaikkea! Jopa niin paljon, että ilman sivukarttaa olisi ensivierailija luultavasti täysin eksyksissä. Sisältö on myös monipuolista tekstit nokkelia, ylläpitäjästä ja sivuista löytyy valtavasti tietoa (minä en koskaan sano liikaa! On vain hyvä asia, jos materiaalia on niin paljon että kaiken tutkiakseen on pakko palata sivuille uudestaankin.), kävijät suorastaan lahjotaan ja onpa sivuilla taidettakin. Myös taide on monipuolista, mutta uudempia teoksia ihaillakseen joutuu harmi kyllä siirtymään DeviantARTin puolelle. :c Muutenkin miinuksia löytyy hieman enemmän (päällimmäisenä se, että monet sivut aukeavat uuteen ikkunaan eivätkä lay outin sisälle), suurin osa niistä liittyy "selausmukavuuteen." Itse ulkoasu on kuitenkin nätti ja toimiva. Nurkka on ehdottoman omaperäinen sivusto, jota kävijän ei ole helppo unohtaa; netti ei olisi sama paikka ilman Nurkkaa! :3
Annan Nurkalle siis extrapalkinnon, koska se oli vähän eri sarjaa awardin muiden osallistujien kanssa, mutta sivuna silti niin upea että ansaitsi ehdottomasti jotain. :3
5. sija, extrapalkinto/taide (klik): Ikiliekki
Pakko tunnustaa, että Ikiliekin kohdalla mulla kävi ilkeä moka; olin jostain syystä unohtanut sen täysin awardia ratkaistessani. Anteeksi siis! Mutta, suurta onkelmaa tästä ei onneksi tullut, sillä sivuilta löytyy niin paljon upeita kuvia, animaatioita ja tarinaa (vaikka sarjakuvaa onkin harmillisen vähän ;___;), että korjaan erheeni antamalla sille hyvillä mielin taidepalkinnon!~ c:
Myös sivujen ulkoasu on kaunis ja selkeä, joten selaaminen on mukavaa ja vaivatonta. Infoa ylläpitäjästä ja sivuista löytyy ja myös kävijät on huomioitu. :3
6. sija: Sudenkorento
Ensin, valitettavan isona miinuksena, on sanottava, ettei sivuilla ole aikoihin tapahtunut mitään, eikä Anni ole edes vastaillut vieraskirjaan. :c Olettaen sivun olevan yhä elossa, jatkoin kuitenkin selailua. Leiska oli täälläkin kaunis ja selkeä ja sisältö hyvin järjestetty. Taidetta löytyy kiitettävän paljon, niin piirroksia kuin sarjakuvaakin. Lisäksi Sudenkorennossa on tietoa ylläpitäjästä ja sivuista, linkkejä ja myös tekemistä kävijälle. Aika lailla perus taidesivusto, niin hyvässä kuin pahassakin. Kaikki mitä sivuilta löytyy, on ihan kunnossa, mutta jotta se jäisi mieleen, tarvittaisiin myös jotain omaperäisempää!
Fancy (hylätty)
Sivusto on taolla ja korvataan myöhemmin uudelleen, mutta koska sitä pääsee vielä selaamaan, päätin kuitenkin kommentoida sitä hieman. :D
Fancyssa on runsaasti sisältöä, painotus kuitenkin vahvasti taiteessa (eipä siitä muuta kuin että kaunista katseltavaa!) Sisältö on jäsennelty erinomaisen hyvin ja lay out on nätti, joten selailu on varsin mukavaa. Kun myös kävijät on huomioitu hyvin ja kaikki informaatiot ovat kunnossa, pääsisisi Fancy ehdottomasti palkintopallille jos ei olisi tauolla~ c:
JiiÄn (hylätty)
Osoite vei aivan erinimiselle sivustolle ja ylläpitäjänkin nimi oli ilmeisesti ehtinyt muuttua + sivusto vaikutti valitettavasti melko kuolleelta. Jätetään tällä kertaa kisan ulkopuolelle. :c
Hondatar (hylätty)
Sivut olivat täysin keskeneräiset. ._______.'?